Balkanin sotien jäljiltä yhä 11 000 ihmistä kateissa

Balkanin 1990-luvulla käytyjen sotien jäljiltä on yhä kateissa lähes 11 000 ihmistä, kertoo Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC).

Se ilmaisi tiistaina huolensa hitaudesta, jolla kadonneiden kohtalot selviävät.  

Entisen Jugoslavian hajoamista seuranneissa konflikteissa katosi lähes 35 000 ihmistä, joista pelkästään Bosniassa 22 000. Kaikista kadonneista 70 prosentin kohtalo on selvillä.  

– Silti yli 20 vuotta sotien jälkeen noin 10 700:n yhä kateissa olevan ihmisen perheissä ollaan epätietoisia, mitä heidän läheisilleen tapahtui, ICRC sanoi lausunnossaan.  

Balkanin sodissa kuoli arviolta 130 000 ihmistä, joista noin 100 000 Bosnian sodassa vuosina 1992-1995. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.