EgyptAirin toinen musta laatikko löydetty

Välimereen pudonneen lentoyhtiö EgyptAirin matkustajakoneen toinen musta laatikko on löydetty, uutisoi BBC.

Asiasta kertovat egyptiläiset onnettomuustutkijat. Löydetty laite nauhoittaa koneen ohjaamossa käydyt keskustelut.  

Laite oli Egyptin siviili-ilmailuviranomaisten mukaan särkynyt kappaleiksi, mutta asiantuntijat onnistuivat kuitenkin pelastamaan sen tärkeimmän osan eli muistiyksikön. 

Ohjaamonauhuri tallentaa lentäjän ja perämiehen keskustelut. Nauhoitteesta voidaan kuulla myös kaikki mahdolliset hälytysäänet, joita ohjaamossa kuuluu.

Koneen toinen, edelleen kadoksissa oleva musta laatikko kertoisi lentokoneen tietokoneiden tallentamat tiedot lennosta. 

Turmapaikalla meren syvyys on noin kolme kilometriä. Mustan laatikon löysi sukellusrobotti.  

Koneen tuhon syy on yhä epäselvä. Asiantuntijoiden mukaan tekninen vika tai lentäjän virhe ovat mahdollisia syitä, mutta terroritekoakaan ei ole rajattu pois. 

Pariisista Kairoon matkalla ollut kone katosi toukokuussa. Turmahetkellä koneessa oli 66 ihmistä.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.