BBC: Fukushiman ydinturmasta korvauksia evakuointialueen ulkopuolella asuneelle parille

Japanissa oikeus on määrännyt Fukushiman voimalan omistavan Tepco-yhtiön maksamaan korvauksia evakuointialueen ulkopuolella asuneelle pariskunnalle, kertoo BBC.

Korvauksia maksetaan ensi kertaa uhreille, jotka eivät asuneet ydinvoimalaonnettomuuden evakuointialueella.

Tepco määrättiin maksamaan pariskunnalle 30 miljoonaa jeniä eli vajaat 240 000 euroa talous- ja terveyshaitoista.

Asiantuntijoiden mukaan tuomio voi johtaa muihin vastaavanlaisiin korvausmääräyksiin.  
Onnettomuus oli seurausta maanjäristyksestä ja tsunamista maaliskuussa 2011.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.