BBC: Isis sytytti useita öljylähteitä tuleen Mosulin lähellä, valtava myrkkypilvi kohosi taivaalle

Äärijärjestö Isis sytytti tänään ainakin 19 öljylähdettä tuleen Mosulin kaupungin ympäristössä, kertoo BBC. Palava öljy on muodostanut suuren myrkyllisen pilven Mosulin ja lähikylien yläpuolelle. 

Irakin joukot ovat pyrkineet etenemään yhä syvemmälle Mosuliin. Joukot saavuttivat kaupungin laita-alueet tiistaina. Kaupungin takaisinvaltaus Isisiltä alkoi noin kolme viikkoa sitten. 

Irakin joukkojen kerrotaan saaneen Mosulin eteläosassa sijaitsevan Hamam al-Alilin kaupungin täyden hallinnan. Kaupunki sijaitsee noin 15 kilometriä etelään Mosulista, ja se on viimeinen kaupunki ennen Mosulia. 

"Kuvitelma kalifaatista" 

Samalla kun taisteluita käydään Irakissa, lähestyy Yhdysvaltain tukema kurdien ja arabien liittouma SDF Syyrian Raqqaa. SDF ilmoitti eilen aloittavansa massiivisen hyökkäyksen Raqqaan, joka on Mosulin ohella tärkein Isisin hallussa oleva kaupunki. 

Liittouman tavoitteena on vapauttaa Raqqa ja sen lähialueet. Eufratin vihaksi nimetyssä operaatiossa on mukana noin 30 000 sotilasta. Liittouman tiedottajan mukaan joukot ovat lähestyneet Raqqaa kahdella rintamalla, mutta matkaa kaupunkiin on vielä kymmeniä kilometrejä. 

SDF-liittouman komentaja kertoo Isisin taistelevan järjestölle ominaisella taktiikalla, eli lähettämällä itsemurhapommittajia kohti liittouman joukkoja. 

Viranomaisten mukaan taistelusta Raqqan valtaamiseksi tulee vaikea, mutta on tärkeää lopettaa Isisin "kuvitelma kalifaatista".   


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.