BBC: Näin kaksi vuotta sisätiloissa vaikutti Julian Assangen terveyteen

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelemat asiantuntijat arvioivat, miten kaksi vuotta ilman ulkoilmaa on vaikuttanut Wikileaks-perustaja Julian Assangen terveydentilaan.

Julian Assange on pakoillut poliisia Lontoon Ecuadorin lähetystössä jo kahden vuoden ajan. Hän pelkää luovutusta Yhdysvaltoihin, jossa miestä vastaan saatettaisiin nostaa tietovuotosyytteitä.

Vuotosivusto Wikileaksin perustaja on sanonut, että hän ei ole pakoiluaikanaan aikana käynyt ulkoilmassa.

BBC kysyi asiantuntijoilta, miten kaksi vuotta sisällä on mahdollisesti vaikuttanut Assangen terveyteen.

Lääkäri Sarah Darvisin mukaan suurin haitta näin pitkään jatkuneesta sisätiloissa lymyilystä on puutostila D-vitamiinin saannissa. 

Ihminen saa tarvitsemastaan D-vitamiinista 85–90 prosenttia auringonvalosta. Assange on saanut aurinkoa vain hyvin harvoin, kun hän on puhunut kannattajilleen lähetystön parvekkeelta.

Puutos voi aiheuttaa vakavia oireita, kuten masennusta, erilaisia särkyjä ja kipuja sekä osteoporoosia ja sydäntauteja. 

Assangen kasvot paloivat

BBC:n haastatteleman Cambridgen yliopiston professorin Simon Griffinin mukaan D-vitamiinitableteista ei ole tällaisessa tapauksessa paljon iloa. UV-sädelamppu toimisi, mutta kaksi vuotta käytettynä se aiheuttaa syöpäriskin. 

Assange on kertonut medialle, että hän muuttui ”ravunpunaiseksi” ja näytti ”Tšernobyl-uhrilta” UV-lampun valossa oleilun jälkeen.  

Professori Griffinin mukaan kaksi vuotta ilman ulkoilmaa ei vahingoita ihmistä fyysisesti, jos henkilö saa edes jonkun verran päivänvaloa, urheilee ja syö terveellisesti.

Suurimmat haitat henkisiä

Hän sanoo, että suurin riski ihmisen terveydelle tällaisessa tilanteessa on masentuminen, sillä auringonvalon puute vaikuttaa mielenlaatuun negatiivisesti.

Psykologi Linda Blairin mukaan Assangen asenteella on suuri vaikutus hänen mielenterveyteensä. Jos Assange tuntee menettäneensä vapautensa ja tilanteen kontrollin, on se haitallista hänen mielelleen, Blair sanoo.  

Assange on kertonut jättävänsä Ecuadorin lähetystön pian. Median mukaan hän kärsii vaarallisen korkeasta verenpaineesta, sydämen rytmihäiriöstä ja kroonisesta keuhkoviasta. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.