TV-Opas

BBC: Ranskan Calaisissa hyökätty siirtolaisten kimppuun

Ranskalaisessa satamakaupungissa Calaisissa on tapahtunut Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan useita hyökkäyksiä siirtolaisia vastaan.

BBC:n mukaan Ranskan syyttäjät tutkivat nyt ainakin kuutta hyökkäystä. Hyökkäykset ovat tapahtuneet Iso-Britanniaan pyrkivien siirtolaisten perustamassa leirissä, jota kutsutaan Viidakoksi. Vapaaehtoisjärjestöjen mukaan hyökkäykset ovat viime aikoina lisääntyneet noin 4000, jopa 5000, ihmisen asuttamalla leirillä.

BBC:lle syyrialainen Ahmed kertoo, että hän ja hänen ystävänsä on pahoinpideltiin yksi yö vakavasti. Ahmed mursi pahoinpitelyssä leukansa ja sai mustan silmän. Yksi hänen ystävistään joutui sairaalaan tarkkailtavaksi päähän kohdistuneen iskun takia. Hyökkäys kesti hänen mukaansa noin puoli tuntia.

Vapaaehtoisten pyörittämässä lakipalvelussa työskentelevä Marianne Humbersot kertoo BBC:lle kuulleensa ainakin 20 hyökkäyksestä viimeisten kahden viikon aikana.

– Monet siirtolaiset eivät halua kertoa asiasta poliisille, hän sanoo.

Pays-de-Calaisin alueen pääsyyttäjä Jean-Pierre Valensi kertoo taas, että vaikka epäiltyjä ei ole nimetty, niin tiedetään, että epäilyt ajavat mustalla BMW-merkkisellä autolla ja käyttävät metallisia aseita pahoinpitelyyn. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.