Belgian flaamiseparatistit julistautuivat vaalivoittajiksi

Belgian jakoa kannattava puolue on viemässä selvän vaalivoiton ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Hallitusneuvotteluista povattiin vaikeita, sillä vaalien voittajaa - flaamiseparatisteja - ei pidetä kovinkaan yhteistyöhaluisena.

Flaamien N-VA-puolue julistautui vaalien voittajaksi, kun ennusteet näyttivät sen nousevan hollanninkielisen alueen suurimmaksi puolueeksi.

- N-VA on voittanut vaalit tänään. Edessänne on puolue, jolla on noin 30 prosentin kannatus, sanoi puolueen johtaja Bart De Wever viitaten flaamien ääniin.

Ranskankielisessä Valloniassa Elio Di Rupon johtamat sosialistit olivat johdossa ääntenlaskun edetessä. Di Ruposta on povattu Belgian seuraavaa pääministeriä.

Vaalipäivän iltana oli jo selvää, että hallitusneuvotteluista tulee vaikeat. Flaamiseparatistien menestys näytti ennen muuta syöneen kannatusta kristillisdemokraateilta, joita edustaa pääministerin tehtävät jättävä Yves Leterme.

Kriisi jatkuu

Vaalit eivät päästäneet Belgiaa sisäpoliittisesta kriisistä, joka on jatkunut vuonna 2007 pidetyistä vaaleista asti. Tänä aikana maassa on ollut neljä eri hallitusta ja kolme pääministeriä.

Maa on jakautunut pohjoisen vauraaseen flaamialueeseen ja etelän köyhtyneeseen vallonialaisalueeseen. Ainoastaan pääkaupunki Bryssel on virallisesti kaksikielinen alue.

Belgiassa parlamenttivaalit ovat käytännössä kahdet eri vaalit, sillä maassa ei ole yhtään koko maassa toimivaa puoluetta. Molemmat kieliryhmät äänestävät omia puolueitaan, ja yhteistyö kielirajan yli on ollut vaikeaa.

N-VA-puolueen johtaja Bart De Wever katsoo, että rikas pohjoinen on jo riittävän pitkään elättänyt köyhää etelää. Hän ennustaa että Belgia valtiona hiipuu "hitaasti, mutta varmasti", kun lisää valtaa valuu keskushallitukselta alueille ja EU saa lisävaltuuksia.

It-alan asiantuntija Roland Decroix flaamilaisesta Sterrebeekista ei jakanut De Weverin näkemystä Belgian jaosta.

-On kuitenkin pakko tehdä myönnytyksiä, ja luulen että Belgiasta tulee enemmän liittovaltion kaltainen, Sveitsin mallin mukaan.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters - DPA)

Katso Helena Petäistön raportti Pariisista

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.