Berliinissä muurin murtumisen juhlapäivä

Berliinin muurin murtumisesta tulee tänään kuluneeksi tasan kymmenen vuotta. Juhlaa varten Berliiniin on kokoontunut joukko Saksojen yhdistymiseen vaikuttaneita poliitikkoja.

Saksan entinen liittokansleri Helmut Kohl nimitti eilen Yhdysvaltojen entisen presidentin George Bushin kaupungin kunniakansalaiseksi. Aiemmin saman arvonimen on saanut Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatsov, joka myös osallistuu juhlallisuuksiin. (MTV3)

Kohl

Seitsemän uutisten juttu Berliinin muurista ja sen murtumisesta. Toimittajana Hanna Leivonniemi. Tunnoistaan kertoo entisen Itä-Saksan asukas Rodrigo Steffens. (1:09)

Seppo Huhta kyselee Kari Lumikerolta mm. sitä, mikseivät kaikki ole iloisia yhdistymisestä (2:11)

Miika Nousiainen kysyy berliiniläisiltä tuntemuksia vuosipäivänä (1:07)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.