Berlusconi: Nitistän mafian vuoteen 2013 mennessä

Italian pääministeri Silvio Berlusconi lupaa kukistaa järjestäytyneen rikollisuuden vuoteen 2013 mennessä. Berlusconi kommentoi asiaa Italian radion haastattelussa.

-Mafia on sairas ilmiö, jonka me haluamme lyödä lopullisesti virkakauteni loppuun mennessä, Berlusconi sanoi. Hän toipuu parhaillaan Milanon lähellä olevalla huvilallaan häntä vastaan tehdystä hyökkäyksestä.

-Pääministeriä vastaan esitetyistä syytöksistä huolimatta mikään hallitus tasavallan historiassa ei ole toiminut yhtä päättäväisesti ja tehokkaasti rikollisjärjestöjä vastaan.

Italian mafiaan kuulunut todistaja kertoi oikeudessa äskettäin, että sisilialainen mafiapomo oli ylpeillyt suhteillaan Berlusconiin 1990-luvulla. Berlusconin edustajan mukaan mafia vain yrittää saattaa pääministeriä huonoon valoon.

Italian viranomaisten mukaan maassa on puolentoista vuoden aikana pidätetty 3600 mafiarikollista.

(MTV3-STT-AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.