Berlusconi vannoo hyvää tahtoa muslimimaille

Italian pääministeri Silvio Berlusconi selittelee jälleen puheitaan.

Pääministeri Berlusconi on tavannut Roomassa muslimimaiden suurlähettiläitä ja kiistänyt kritisoineensa koskaan islaminuskoa. Pääministeri vakuutteli, ettei Italia pidä islamislaisen uskontokunnan edustajia terroristeina. Hän vannoi lisäksi, että Italia haluaa olla rauhan maa kaikkien uskontojen edustajille.

Viime syksynä Italian pääministeri sai kansainvälistä paheksuntaa osakseen todettuaan, että länsimainen kulttuuri on korkeammalla tasolla kuin islamilainen. Berlusconin mukaan hänen sanomansa oli tulkittu väärin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.