Bin Laden esiintyi videolla

Terrori-iskusta epäilty bin Laden ylistää hyökkäyksiä USA:han videolla.

Osama bin Laden

Qatarissa toimiva al-Jazeera-televisio esitti tänään pätkän videonauhasta, jossa esiintyi Yhdysvalloissa tehdyistä terrori-iskuista epäilty Osama bin Laden. Sama tv-kanava esitti myös välähdyksiä toisesta videosta, jossa 11. syyskuuta tehtyyn terrori-iskuun osallistuneeksi epäilty mies uhkasi iskuilla Yhdysvaltoja.

Osama bin Laden esiintyi videossa vierellään avustajansa Ayman al-Zawahri, joka ylisti Yhdysvalloissa tehtyjen terrori-iskujen tekijöitä. -Nämä 19 veljeä, jotka lähtivät ja uhrasivat henkensä Jumalalle, palkittiin tällä suurella voitolla, Zawahri sanoi viitaten syyskuun iskuihin.

Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld sanoi Washingtonissa, että kyseinen videonauhoitus ei paljastanut mitään uutta Osama bin Ladenin olinpaikasta tai nykyisestä kunnosta, sillä se on ilmeisesti kuvattu viime vuonna.

Toisessa nauhoituksessa esiintyi yksi Yhdysvalloissa tehdyistä iskuista epäilty mies. Epäilty sanoo videolla surmanneensa useita amerikkalaisia Yhdysvaltain ulkopuolella ja vannoo jatkavansa surmaamista Yhdysvalloissa. Videon kerrottiin olleen tehty Afganistanissa muutama kuukausi ennen Yhdysvalloissa tehtyjä terroristi-iskuja. Tv-asema ei kertonut, kuinka se oli saanut haltuunsa videon.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi arvelee, että videolla esiintyvä epäilty on yksi niistä kaappaajista, jotka kaappasivat Pennsylvaniassa maahan syöksyneen United Airlines -yhtiön lentokoneen. Al-Jazeera kertoi, että video esitetään kokonaisuudessaan torstaina.

(STT-DPA-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.