Bosnialaisesta järvestä löytyi 250 luurankoa

Itäisestä Bosniasta on löytynyt noin 250 ihmisen jäännökset. Luurangot löytyivät Perucac-järvestä. Jäännösten epäillään kuuluvan muslimeille, jotka katosivat Jugoslavian hajoamissodan alussa serbiarmeijan tekemissä puhdistuksissa Visegradin kaupungissa.

Kadonneiden ihmisten kohtaloita selvittävän järjestön mukaan Visegradin puhdistusten jäljiltä on yhä kadoksissa yli 800 ihmistä. Puolet heistä epäillään heitetyn järveen.

Ruumiita alettiin etsiä järvestä heinäkuussa, kun järven pinta laski ennätyksellisen alas padon korjauksien vuoksi. Vedet oli tarkoitus vapauttaa torstaina, mutta järjestö on pyytänyt lisäaikaa etsinnöilleen.

Jugoslavian hajoamissodassa vuosina 1992-95 kuoli noin satatuhatta ihmistä. Lisäksi 10 000 on yhä kateissa.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.