Bostonissa maratoniskun oikeudenkäynti avaa kipeät muistot

Bostonin vuoden 2013 maratoniskun oikeudenkäynti avaa bostonilaisten haavat vajaa kaksi vuotta sitten tehdystä pommi-iskusta.

Maailmankuuluun maratoniin tehty terroriteko kosketti koko kaupunkia ja käynnistynyt oikeudenkäynti on monelle raskas paluu kahden vuoden takaisiin tapahtumiin. Tsetseeniepäiltyn Dzohr Tsarnaevin oikeudenkäynti on alkanut kaupungissa.

Bostonilainen Stacy Rodrigues-Rennard oli onnekas ollessaan sinä päivänä tavallista hitaampi.

- Olin juossut jo yli neljä tuntia ja oli muutaman korttelin päässä maaliviivasta, kunnes räjähti, Stacy kertoo.

Stacyn pelosta teki pahimman se, että hän tiesi aviomiehensä seisovan maaliviivalla häntä vastassa.

- Etsin häntä tunteja savun ja kiljuvien ihmisten keskeltä. Se oli painajaismaista, muistelee Stacy ja kyyneleet alkavat valua hänen silmistään.

Aviomies Kenny Rennard olikin niin lähellä toista pommia, että menetti hetkeksi vasemmasta korvastaan kuulon.

- Ensimmäiset kaksi tuntia olivat pahimmat. Yritin ilmoittaa Stacylle Facebookin kautta, että olen kunnossa, koska kännykkäverkko ei toiminut, mutta hän oli maratonshortseissa ilman puhelinta, Kenny kertoo.

Kenny ja Stacy olivat onnekkaita. Kolme ihmistä kuoli ja 260 ihmistä loukkaantui kahden pommin iskussa.

Iskusta jäi syvät haavat, mutta se myös vahvisti kaupunkilaisia. Iskulause Boston Strong, vahva Boston, on kaikkien huulilla eikä juoksuharrastus ja maratonit ole ollut koskaan yhtä suosittuja kuin iskun jälkeen.

- Jopa lapset harrastavat Bostonissa juoksua, on uusia juoksuklubeja ja aikuiset, jotka ovat jo hylänneet urheilun ovat palanneet verkkareihin ja lenkille, Stacy sanoo.

Stacy ja Kenny myöntävät, että juuri alkanut oikeusprosessi on paikallisille hyvin raskas paikka.

- En rehellisesti sanottuna ymmärrä, miksi oikeudenkäynti pidetään täällä. Puolueetonta valamiehistöä on mahdoton löytää, sillä suoraan sanottuna paikalliset haluaisivat heittää hänet, Dzohar Tsarnajevin, sähkötuoliin, Kenny sanoo.

- Oikeudenkäynti muistuttaa vaan kaikesta uudelleen. Tuntuu siltä, ettei tämä lopu koskaan, Stacy sanoo ja katsoo vieressä seisovaa Kennyä.



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.