TV-Opas

Breivikille tehty vankila-aikana 400 ruumiintarkastusta alasti

Norjassa joukkomurhaaja Anders Behring Breivikiä säilyttävä vankila on joutunut puolustamaan oikeudessa miehen satoja ruumiintarkastuksia sekä selliin kahdesti tunnissa tehtyjä tarkastuskäyntejä.

Breivik on haastanut norjalaisviranomaiset oikeuteen syyttäen näitä epäinhimillisistä oloista vankilassa.

Oikeudessa todistaneet vankilanjohtaja Knut Bjarkeidin mukaan Breivikille on tehty vankila-aikana noin 400 ruumiintarkastusta alasti. Vankilanjohtajan mukaan tarkastuksilla on haluttu varmistaa, ettei Breivik ole onnistunut poimimaan ulkoilunsa aikana metallin- tai betoninpalasia, joita voisi käyttää aseena.

Bjarkeid puolusti myös Breivikin selliin puolen tunnin välein tehtyjä tarkastuskäyntejä.

– Olimme huolissaan siitä, että hän saattaa vahingoittaa itseään tai tappaa itsensä. Hän tappoi 77 ihmistä. Jos se kupla, missä hän eli, puhkeaisi, se (itsemurha) oli selvästikin vaihtoehto johon hän saattaisi turvautua.

Vankilanjohtajan mukaan vankilassa pelättiin myös sitä, että Breivik saattaisi vahingoittaa muita tai ottaa panttivankeja.

Tarkastuskäyntien määrää selliin on sittemmin harvennettu.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.