Britannia haluaa jarruttaa EU:n kulujen kasvua

Britannia ajaa EU:hun kulukattoa, joka rajaisi unionin budjetin kasvun korkeintaan vuotuiseen inflaatioon. Pääministeri David Cameron keräsi Brysselin EU-huippukokouksessa allekirjoittajia kirjeeseen, jossa vaaditaan automaattista jarrua budjetin kasvuun.

Uutistoimisto AFP kertoi eilisiltana Suomen, Ruotsin, Saksan, Ranskan ja Hollannin johtajien allekirjoittaneen Cameronin kirjeen, mutta pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) kiisti tiedon Suomen osalta. Kiviniemen mukaan allekirjoittamiselle olisi perusteita, mutta asiasta päätetään myöhemmin. Kiviniemen tietojen mukaan mikään maa Britannian lisäksi ei ole vielä allekirjoittanut kirjettä.

Itä-Euroopan uusien jäsenmaiden arvioidaan vastustavan Cameronin ehdotusta, sillä ne ovat EU:n sisäisessä rahaliikenteessä saajan asemassa.

Cameron vastusti aiemmin tänä syksynä jyrkästi EU:n budjetin kasvattamista. Brittihallitus on joutunut tänä vuonna tekemään rajuja leikkauksia omaan budjettiinsa, minkä takia hallitus on vaatinut tiukkaa kulukuria myös EU:lta.

EU-parlamentti hyväksyi keskiviikkona pitkällisen vääntämisen jälkeen unionin ensi vuoden budjetin, joka kasvoi 2,9 prosenttia tämänvuotisesta. Alunperin parlamentti olisi halunnut kasvattaa budjettia yli kuudella prosentilla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.