Britannian pääministeri David Cameron eroaa

Britannian pääministeri David Cameron kertoi tiedotustilaisuudessa jättävänsä pääministerin paikkansa ennen syksyä.

Hän haluaisi uuden pääministerin virkaan ennen konservatiivipuolueen puoluekokousta lokakuussa. Aiemmin maan ulkoministeri oli sanonut Cameronin pitävän paikkansa pääministerinä.

Toimistonsa edustalla puhunut Cameron sanoi myös uskovansa, että Britannia tulee pärjäämään EU:n ulkopuolella. Hän sanoo olevansa ylpeä, koska on saanut palvella pääministerinä ja aikovansa tehdä jatkossakin kaikkensa Britannian menestyksen eteen.

Cameron kampanjoi EU-jäsenyyden puolesta. Britit äänestivät jäsenyyttä vastaan.

Cameron: Kansalaisten tahtoa noudatettava

Cameronin mukaan kansan tahtoa on noudatettava. Hän sanoi, että toisinaan on oikein kysyä kansan mielipidettä.

– Aion vakuuttaa markkinat ja investoijat siitä, että talous on perustavanlaatuisesti vahva. Myös Britannian kansalaisille ulkomailla ja EU-kansalaisille Britanniassa vakuutetaan, ettei nopeita muutoksia tapahdu, Cameron sanoi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.