Britannian palomieslakko vaati ensimmäiset ihmishenget

Britanniassa palomiehet ovat lakossa - ja seuraamukset ovat heti alusta lähtien olleet vakavia. Yöllä lakko vaati ensimmäiset kuolonuhrinsa. Tulipaloissa menehtyi kolme ihmistä, joista ainakin yksi olisi voitu pelastaa, jos palokunnat olisivat toimineet normaalisti.

Lakon taustalla on huima palkkariita. Palomiehet, jotka ansaitsevat keskimäärin 2800 euroa kuukaudessa vaativat 40 prosentin palkankorotusta.

Hallitus on tarjonnut yhteensä 11 prosentin korotuksia seuraavien kahden vuoden aikana, mutta se ei kelpaa palomiehille, jotka eivät ota vastuuta lakon seurauksista.

Lakon aikana vastuu pelastustoimista on siirretty armeijalle, joka on pikakouluttanut lähes 19 000 sotilasta palomiehiksi. Heidän kalustonsa on alkeellista, paloautotkin ovat 50 vuotta vanhoja, eikä heidän ammattitaitonsa riitä kuin yksinkertaisimpiin sammutustöihin.

Lakko on sotkenut myös Britannian julkista liikennettä. Lontoossa iso osa metroasemista on suljettu turvallisuussyihin vedoten. Myös kaukojunien toiminta on häiriintynyt.

Palomiehet palaavat töihin huomisiltana. Jos palkkaratkaisua ei synny, seuraava lakko alkaa viikon päästä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 14.11.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.