Britannian säästöt nielevät puoli miljoonaa työpaikkaa

Britannian hallitus ilmoitti keskiviikkona ankarimmasta säästöpaketista vuosikymmeniin. Julkiselta sektorilta katoaa säästöjen myötä puoli miljoonaa työpaikkaa, eläkeikää nostetaan 66:een ja sosiaalimenoja leikataan miljardeilla.

Säästöpaketista kertoneen valtiovarainministeri George Osbornen mukaan keskiviikko jää historiaan päivänä, jolloin Britannia astui pois kuilun reunalta.

- Koalitiohallitus sai talouden alueella taakakseen pahimman perinnön mitä nykyhistoria tuntee. Vahvempi Britannia alkaa tästä, konservatiiveja edustava Osborne lupasi.

Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä, mitkä ovat ennätystiukkojen säästötoimien vaikutukset. Joidenkin asiantuntijoiden samoin kuin opposition mukaan paketti saattaa syöstä maailman kuudenneksi suurimman talouden takaisin taantumaan.

Ammattiliitot ovat jo ärähtäneet työpaikkojen menetyksistä. Ainakin toistaiseksi britit ovat kuitenkin reagoineet huomattavasti vaisummin kuin esimerkiksi ranskalaiset, jotka yrittävät kaataa eläkeuudistuksen jättimielenosoituksin.

Huikea 183 miljardin budjettivaje

Britannian julkisen talouden alijäämä on 11 prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä on G7-teollisuusmaiden korkein luku. Budjettivaje on huikeat 183 miljardia euroa. Viiden vuoden kuluttua alijäämän on tarkoitus olla enää 2 prosenttia.

Yksikään brittihallitus ei asiantuntijoiden mukaan ole yrittänyt mitään yhtä kunnianhimoista. National Institute of Economic and Social Research -tutkimuslaitos sanoi keskiviikkona uskovansa, että hallitus saa toteutettua vain puolet kaavailemistaan leikkauksista.

Säästöpaketti nostaa julkisen alan työntekijöiden eläkeikää 66:een vuoteen 2020 mennessä, ja työntekijöiden eläkemaksut nousevat. Sosiaalimenoista leikataan 8 miljardia euroa aiemmin jo ilmoitettujen 12,5 miljardin lisäksi. Lapsilisät pienenevät hyväpalkkaisilta.

Eri ministeriöiden budjetteja leikataan 19 prosenttia. Poikkeuksia ovat kuitenkin terveysala, opetus ja kehitysapu.

Pääministeri David Cameronin koalitiohallitus tuli valtaan toukokuussa. Hallitus lupasi heti tiukkoja toimia edellisen hallituksen ja taantuman perintönä tulleen budjettivajeen supistamiseksi.

Oppositiossa olevan työväenpuolueen johtaja Ed Miliband kommentoi pakettia sanomalla, että hallitus pelaa valtavaa uhkapeliä maan taloudella ja ihmisten toimeentulolla.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.