Britannian vaatimus maahanmuuttajien karenssista hiertää huippukokouksessa

EU-maiden johtajat jatkavat kompromissin hieromista Britannian tavoitteista EU:n uudistamiseksi.

EU-huippukokouksessa käytiin illalla ensimmäinen perusteellinen keskustelu Britannian toiveista.

Jäsenmaita edustavan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk oli keskustelun jälkeen optimistinen ratkaisun löytymisestä.

Eniten vastarintaa herättää pääministeri David Cameronin vaatimus työperäisten EU-maahanmuuttajien sosiaalietujen karsimisesta. Cameron haluaisi määrätä Britanniaan tuleville EU-maahanmuuttajille neljän vuoden karenssin, jonka aikana heillä ei olisi oikeutta työperäisiin sosiaalietuihin.

Muut maat ovat pitäneet tätä unionin perussopimusten vastaisena.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan Cameron oli hyvin avoin hakemaan vaihtoehtoisia ratkaisuja, eikä hän tässä vaiheessa edellytä unionin perussopimusten avaamista.

– Kaikki olivat sitä mieltä, että perussopimusta ei nyt ryhdytä muuttamaan, Sipilä sanoi neuvottelujen jälkeen.

Lopputulos voi olla, että Britannian vaatimia tavoitteita luvataan kirjata perussopimuksiin seuraavan muutoksen yhteydessä. Perussopimusten avaamiseen ei ole halua, sillä muutokset ovat olleet vuosia kestäviä prosesseja.

Cameronin pyrkimyksenä on uudistaa EU:ta palvelemaan paremmin brittien etuja ennen kuin maassa järjestetään kansanäänestys EU-jäsenyyden jatkosta. Äänestys pidetään ehkä jo ensi kesänä.

Cameronin tavoitteena on päästä neuvotteluissa sopimukseen helmikuun EU-huippukokoukseen mennessä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.