Britanniassa 11-vuotias joutui seksirikosrekisteriin – raiskasi sisarensa

Britanniassa on tullut ilmi järkyttävä ja surullinen tapaus, jossa 11-vuotiaan pojan kerrotaan raiskanneen 9-vuotiaan sisarensa. 

Tekoja kerrotaan ollen kaksi ja ne olivat tulleet ilmi, kun pojan puhelimista oli löytynyt kuvia tilanteista. Tapauksesta kertovat muun muassa sanomalehti The Independent ja Daily Mail

Raiskaukset olivat sattuneet perheen kodissa aiemmin tänä vuonna. Poikaa ei voida ikänsä puolesta tuomita rikosoikeudellisessa mielessä, mutta hänen täytyy osallistua vuoden ajan ohjattuun toimintaan, jolla hänen käyttäytymiseensä voidaan puuttua. Poika on myöntänyt raiskaukset aiemmassa kuulemisessa.

Tuomari Diane Baker puhui oikeudessa Cornwallissa pojalle siitä, miten hän on kuullut pojan elämästä ja aiemmista vaikeuksista.

– Mutta se mitä teit sisarellesi on jotain niin vakavaa ja häntä vaurioittavaa, Baker lausui.

– Jos olisit vanhempi, sinut olisi laitettu rangaistuslaitokseen, joka on kuin vankila. Mutta nyt olet vasta 11-vuotias.

Poika kirjataan myös seksirikollisten rekisteriin Britanniassa.

Pojan äiti sanoi oikeudenistunnon päätteeksi olevansa helpottonut, että poika saa nyt apua, jota hän tarvitsee.

Tuomari myös pyysi, että pojalle löytyisi sosiaaliviranomaisten kautta tukihenkilö, jolta hän saisi miehen mallia.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.