Brittiläinen ydinasetehdas kerjää katastrofia?

Brittiläisessä ydinasetehtaassa on viimeksi kuluneen vuoden aikana sattunut lukuisia vaaratilanteita, kirjoittaa lontoolainen The Observer -lehti tänään. Ydinasiantuntijat ovat vakuuttuneita siitä, että vain onni on estänyt ydinkatastrofin.

Ydinvaara

Yhtiön johto pitää tietoja liioiteltuina ja kiistää onnettomuusvaaran. Sisäisen selvityksen mukaan yksityisessä ydinasetehtaassa Aldermastonissa 70 kilometriä Lontoon keskustasta länteen on rikottu turvamääräyksiä yli sata kertaa vuoden aikana. Kahdeksassa tapauksessa syntyi kriittinen tilanne, atomiytimen halkeamisvaara.

Tammikuussa havaittiin, että erään erityisen tulenaran huoneen eristysaine koostui oljista ja aaltopahvista. Maaliskuussa tulipalojen sammuttamiseksi tarkoitetut erikoispumput huomattiin viallisiksi. Huhtikuussa ilmeni, että tehtaan salamaniskuilta suojaava järjestelmä oli kytketty pois päältä. Toukokuussa tehtaan varasähköjärjestelmä ei toiminut. Syyskuussa työskenteli sähkömies tavallisin työkaluin tietämättään räjähteitä täynnä olevan säiliön vieressä. Samassa kuussa mitattiin Aldermastonin pohjavedestä selvästi kohonneita uraanipitoisuuksia.

Tehdas kiistää vaaratilanteet.
-Me emme olleet koskaan lähelläkään ydinkatastrofia, sanoi tehtaan turvallisuuspäällikkö John Crofts. Tehtaassa vallitsee hänen mukaan "turvallisuuskulttuuri, joka rohkaisee jokaista työntekijää ilmoittamaan pienimmästäkin tapahtumasta". Turvallisuuspäällikkö Crofts vakuutti myös, ettei ulkomaailma ollut missään vaiheessa minkäänlaisessa vaarassa.
-Jos me olisimme kymmenesosankin niin turvattomia, kuin lehdessä sanotaan, meidät olisi suljettu jo kauan sitten, hän lisäsi.
(STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.