Brittilehti: Ilmastonmuutoksella huijattu miljoonia

YK:n ilmastopaneelin ilmastoskandaali paisuu. Brittiläinen Sunday Times -lehti väittää, että YK:n hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC:n johtaja Rajendra Pachauri on tekaistujen tutkimustulosten avulla saanut tutkimusavustuksia miljoonien eurojen edestä. Lehden mukaan Pachauri on käyttänyt tekaistuja tietoja muun muassa Himalajan jäätikön sulamisesta saadakseen rahaa monilta eri tahoilta, kuten EU:lta.

Lehden mukaan Pachaurin johtama, Intiassa toimiva ilmastoinstituutti TERI on saanut vääristeltyjen tutkimustulosten perusteella miljoonien eurojen avustussummia EU:lta. Rahanhaku on perustunut liioiteltuun väittämään, jonka mukaan jäätiköitä uhkaa ennätysnopea sulaminen - uhkakuva, jonka jäätikkötutkijat pystyvät heti ensi näkemältä kumoamaan, sanoo Sunday Times.

TERI on hakenut rahaa myös Himalajan jäätikön sulamisen estämiseksi, ja viime viikolla YK:n kansainvälinen ilmastopaneeli myönsi, että vuoden 2007 raportissa on esitetty virheellinen arvio Himalajan jäätiköiden sulamisesta. Raportissa arvioitiin, että jäätiköitä saattaa uhata täydellinen sulaminen jo vuoteen 2035 mennessä. Paneeli ilmoitti viime viikolla, että kyseisessä kohdassa käytetty tutkimustieto ja sen käsittely eivät ole olleet IPCC:n standardien mukaisia.

Viime viikkoina ilmitulleet epäilyt YK:n ilmastopaneelin tietojen oikeellisuutta kohtaan ovat kasanneet paineita Rajendra Pachaurille. Siitä huolimatta hän ilmoitti lauantaina, ettei aio erota IPCC:n johdosta. Hänen mukaansa IPCC:n virheellinen raportointi Himalajan jäätikön osalta ei johda toimiin muidenkaan IPCC:n työntekijöiden osalta.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.