Brittipankkiiria epäillään raa’oista surmista Hongkongissa

Kahden nuoren naisen raaka surma kuohuttaa Hongkongissa.

Murhista epäiltyinä on 29-vuotias brittiläinen mies, joka on työskennellyt sekä Britanniassa että Hongkongissa investointipankkiirina.

Kahden indonesialaisen naisen ruumiit löydettiin luksushuoneistosta kerrostalon 31. kerroksesta lauantaina. Toinen nainen löytyi kylpyhuoneesta lattialta kaula viillettynä.

Toisen uhrin ruumis löydettiin parvekkeella olleen matkalaukun sisältä. Oikeustieteellisten tutkimusten mukaan hänet oli surmattu ainakin viisi päivää aiemmin, kertoo CNN.

Murhista epäilty brittipankkiiri oli lopettanut työnsä Bank of America Merrill Lynchissä viikko sitten. Hän oli jättänyt työsähköpostiinsa automaattiisen vastauksen: ”En ole toimistossa. Pikaisissa tai missä tahansa tiedusteluissa ottakaa yhteyttä johonkuhun, joka ei ole mielipuolinen psykopaatti.”

29-vuotias ei ole hakenut vapaaksi takuita vastaan.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.