Brysseli terroriuhan alla varpaillaan – "tunnelma epätodellinen"

Brysselissä koulut, päiväkodit, urheilukeskukset, uimahallit ja metro pysyvät tänään kiinni terroriuhan takia. Myös osa kaupoista ja pankeista on suljettu. Uhka-arvioita päivitetään iltapäivällä.  

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Brysselin toimiston päällikkö Janica Ylikarjula kertoo, että toimisto on auki, mutta työntekijöillä on mahdollisuus tehdä etätöitä.

– Ihmiset yrittävät mahdollisuuksien mukaan tehdä töitä kotoa käsin, Ylikarjula sanoo.

Koulut ja päiväkodit ovat suljettuina. Vanhempien on näin vaikea järjestää omia menojaan perhesyistä.

– Nyt kun metrot on suljettu, on tosi hankala päästä töihin, Ylikarjula lisää.

Hänen mukaansa tunnelma Brysselissä on epätodellinen ja dramaattinen.

– On luonnollista että tietty pelko on päällä, kun täällä on edelleen korkein hälytystaso. Aika vähän tulee viranomaisilta tietoa, mikä lisää epävarmuutta.  

Ylikarjula odottaakin nyt lisätietoja Belgian viranomaisilta tilanteen kehittymisestä.

Belgialainen lastenhoitaja Alessandra Garjiylo oli uskaltautunut hoitolastensa kanssa EU-korttelien kulmalla sijaitsevaan leikkipuistoon.  
– Lasten vanhemmat ovat töissä. Tulin heille taksilla, koska metro ei kulje. Toivottavasti tämä ei jatku enää huomenna, Garjiylo sanoi STT:lle.  
Hän kertoi olevansa hieman peloissaan tilanteen takia. Brysselin uhkaluokitus on ollut korkeimmalla tasolla lauantaiaamusta lähtien. Uhka-arviota ei laskettu yöllä päättyneiden poliisioperaatioiden jälkeen.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.