Brysselin itsemurhapommittaja toimi vanginvartijana Syyriassa

Brysselin itsemurhapommittaja Najim Laachroui on tunnistettu samaksi mieheksi, joka vartioi äärijärjestö Isisin sieppaamia ranskalaistoimittajia Syyriassa vuonna 2013.

Uutistoimisto Reutersin saamien tietojen mukaan toimittajat ovat tunnistaneet miehen, joka kuitenkin käytti tuolloin eri nimeä.

– Voin varmistaa, että hän [Najim Laachroui] oli päämiesteni vanginvartija, ranskalaistoimittajien asianajaja Marie-Laure Ingouf sanoo Reutersille.

25-vuotias Laachroui on myös liitetty Pariisin terrori-iskuihin. Laachroui oli insinööriopiskelija ja hänen uskotaan saaneen myös teknistä koulutusta, joiden avulla hän olisi voinut rakentaa aseet, joita iskuissa käytettiin. Laachroui räjäytti itsensä Brysselin lentokentällä.

Brysselin iskut vaativat 32 ihmisen hengen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.