Bush puolusti itseään jäähyväispuheessa

Yhdysvaltain väistyvä presidentti George W. Bushon puolustanut tekemiään päätöksiä jäähyväispuheessaan. Valkoisessa talossa puhunut Bush katsoi, että tiukat ja osin kiistellytkin ratkaisut ovat pitäneet maan turvassa uusilta terrori-iskuilta ja estäneet talouden täydellisen romahtamisen.

Seuraajalleen Barack Obamalle Bush toivotti parhainta menestystä mutta varoitti, että terrori-iskut ovat edelleen vakava uhka Yhdysvalloille. Bushin mukaan maan viholliset ovat kärsivällisiä ja yrittävät iskeä uudelleen.

Bushin virkakautta on monissa arvioissa ehditty pitää jopa kaikkien aikojen pohjanoteerauksena. Obaman selvitettäväksi jäävät Irakin ja Afganistanin sodat, talouskriisi, Gazan konflikti ja Yhdysvaltain ryvettynyt maine.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.