Bush tukee palestiinalaisvaltiota

George W. Bush tukee väliaikaisen palestiinalaisvaltion perustamista, kun palestiinalaisille on saatu uudet johtajat ja hallintoelimet.

Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush tukee väliaikaisen palestiinalaisvaltion perustamista. Bush sanoi puheessaan, että Yhdysvallat tukee valtion perustamista, kun palestiinalaisille on saatu uudet johtajat ja hallintoelimet.

Bush sanoi palestiinalaisten nykyisen johdon tukevan terrorismia, ja kehotti palestiinalaisia valitsemaan johtajat, joita terrorismi ei ole saattanut huonoon valoon. Hän lupasi Yhdysvalloilta ja kansainväliseltä yhteisöltä apua palestiinalaisten paikallisvaalien järjestämiseen.

Bush sanoi, että väliaikainen valtio voitaisiin perustaa 1,5 vuoden kuluttua, ja se voitaisiin muuttaa pysyväksi valtioksi kolmen vuoden kuluttua, mikäli ehdot täyttyvät.

Bush sanoi myös puheessaan, että Israelin pitää vetäytyä linjoille, joissa se oli 28. syyskuuta 2000.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 25.06.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.