Bussikuski pahoinpiteli turvapaikanhakijaa: “Vihaan teitä sikoja”

Ruotsissa bussikuski on erotettu virastaan sen jälkeen, kun kuljettajan nähtiin solvaavan ja pahoinpitelevän kyydissään ollutta turvapaikanhakijaa. Pahoinpitely oli tallentunut myös sivullisen kuvaamalle videolle. Tapauksesta uutisoivat muun muassa paikallislehti Barometern sekä The Local.

Tapaus sattui eilen aamulla Borgholmiin kello 6.15 matkanneessa bussissa.

The Localille Muhammediksi esittäytynyt syyrialainen turvapaikanhakija kertoo yrittäneensä nousta bussiin, kun kuski oli sulkenut oven tämän nenän edestä.

– Näin siinä yhden naapureistani, jolla oli auto ja kerroin hänelle mitä tapahtui. Hän ajoi minut tämän jälkeen nopeasti seuraavalle pysäkille bussin ohi, jossa pystyin nousemaan uudelleen samaan bussiin ja jatkamaan matkaa keskustaan, Muhammed kertoo.

Päätti napata kuskista kuvan – kuski yritti samaa

Miehen mukaan kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun bussikuski oli kieltäytynyt ottamasta kyytiin turvapaikanhakijoita. Muhammed oli päättänyt napata kuljettajasta kuvan. Kun bussi oli tullut seuraavalle pysäkille, oli kuljettaja puolestaan saapunut ottamaan kuvaa Muhammedista, joka oli tällöin peittänyt kasvonsa.

Toinen matkustajan kuvaamasta videosta näkyy, kuinka bussikuski ensin inttää Muhammedille tämän kuvan ottamisesta. Tämän jälkeen kuljettaja oli menettänyt malttinsa ja ryhtynyt repimään Muhammedin vaatteita. Kuski oli lisäksi potkinut ja lyönyt Muhammedia useita kertoja tämän takaraivoon sanoaen: ”Vihaan teitä hiton sikoja.”

Kuljettaja lopetti vasta, kun muut matkustajat reagoivat tilanteeseen.

"En odottanut, että tällaista tapahtuisi Ruotsissa"

Muhammedia tapaus on järkyttänyt.

– En tiedä miksi ja kuinka se tapahtui, en odottanut että mitään tällaista tapahtuisi minulle Ruotsissa. Tapaus oli hyvin nöyryyttävä, en vieläkään ymmärrä sitä. Lähdin Syyriasta, etten joutuisi tapetuksi tai pahoinpidellyksi, nyt jouduin pahoinpidellyksi Ruotsissa. Se on järkyttävää.

Mies ei kuitenkaan halua syyttää kokemuksestaan muita.

– En halua että tämän tapauksen takia ruotsalaisia syytetään muukalaisvihaajiksi, rasisteiksi tai muiksi. Ruotsalaiset eivät ole pahoja ihmisiä ja he ovat auttaneet monia pakolaisia, Muhammed sanoi The Localille.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.