Cameron: Työväenpuolue menetti mandaattinsa johtaa maata

Konservatiivijohtaja David Cameron on valittu Britannian parlamenttiin uudelleen Witney Cauntista. Hän sai 58.8 prosenttia äänistä.

Kiitospuheessaan Cameron korosti, että ääntenlaskenta on vielä kovasti kesken, ja että lopullista tulosta on odotettava rauhassa. Hänelle oli kuitenkin selvää, että kansa on osoittanut haluavansa muutoksen ja uuden pääministerin.

- Työväenpuolue on selvästi menettänyt mandaattinsa johtaa maata, Cameron totesi.

Cameron ei julistanut puoluettaan voittajaksi eikä itseään pääministeriksi, mutta sanoi olevansa valmis - mikä ikinä vaalien lopputulos onkaan - auttamaan, jotta maahan saadaan vahva ja vakaa hallitus.

Asiantuntijat havaitsivat Cameronin käytöksessä hienoista epävarmuutta ja jännittyneisyyttä. Hän toisti useammankin kerran puheessaan sanat "mitä ikinä tapahtuukin".

Ovensuukysely kuitenkin lupaa konservatiiveille selvää vaalivoittoa, mutta ei kuitenkaan yli puolta parlamentin paikoista. Cameronin puhuessa työväenpuolue johti ääntenlaskentaa.

Mikäli konservatiivit saavat eniten paikkoja parlamenttiin, Cameronin uskotaan julistautuvan vaalin voittajaksi ja halukkaaksi pääministeriksi. Puolue voisi liittoutua alueellisten puolueiden tai liberaalidemokraattien kanssa.

Tämä ei välttämättä edellyttäisi, että toinen puolue saisi paikkoja hallituksessa konservatiivien ohella, kunhan se lupaisi tukea äänestyksissä hallituspuoluetta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.