Cameron uhkailee tukevansa Britannian EU-eroa

Britannian pääministeri David Cameron voi tukea maan eroamista Euroopan unionista, jos Euroopan johtajat eivät suostu hänen uudistusvaatimuksiinsa.

Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters, joka viittaa käsiinsä saamaan Cameronin ensi viikolla pidettävään puheeseen. Sen mukaan Cameron voi kannattaa Britannian eroa EU:sta vuoden 2017 kansanäänestyksessä, jos sopimukseen EU:n kanssa ei päästä.

– Kuten olen sanonut jo aiemmin, en sulje mitään vaihtoehtoja pois, puheessa kirjoitetaan.

Cameronia on kritisoitu siitä, ettei hän ole selkeästi kertonut, mitä muutoksia EU:lta haluaa. Nyt hän aikoo kuitenkin lähettää kirjeen vaatimuksista Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Donald Tuskille.

Tiistaina julkistettavassa kirjeessä hän kertoo haluavansa torjua lähentymisen EU:n kanssa, neljän vuoden karenssin siirtolaisten työsuhde-etuihin ja jäsenmaille lisää valtaa EU-lainsäädännön torjumiseksi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.