Carla Bruni saanut ranskalaisten hyväksynnän

Carla Bruni-Sarkozy ja Nicolas Sarkozy(Kuva: Getty Images)

Ranskan ensimmäinen nainen, Carla Bruni-Sarkozy, on tänään ollut uudessa asemassaan täyden vuoden.

Sen jälkeen, kun Bruni-Sarkozy vihittiin presidentti Nicolas Sarkozyn kanssa Elysée-palatsissa, tämä laulaja ja entinen huippumalli on alkuaikojen epäilyistä huolimatta saanut itselleen kansan hyväksynnän.

Kun ensimmäiset Disneylandissa otetut kuvat Brunista vastikään entisestä vaimostaan eronneen presidentin kanssa levisivät lehtiin marraskuussa 2007, ilmassa oli skandaalinkäryä.

Lehdet kertasivat Brunin lukuisia entisiä poikaystäviä ja hänen ilmoitustaan siitä, ettei yksi mies kerralla riitä hänelle. Epäilyt olivat siis korkealla, kun pari eteni nopeasti häihin asti päivälleen vuosi sitten, mutta sen jälkeen kaikkien yllätykseksi Carla on lunastanut paikkansa.

Yli odotusten onnistunut virallinen vierailu Lontooseen viime keväänä teki hänestä maan kruunaamattoman kuningattaren.

Bruni-Sarkozyn katsotaan rauhoittavan ylienergistä presidenttiä, joka lähetti hänet muun muassa tapaamaan puolestaan dalai-lamaa elokuussa. Lisäksi oikeistopresidentti sanoo, että vasemmistoa kannattava puoliso on avartanut hänen näköalojaan.

Vuoden aikana Carla Bruni-Sarkozy on tehnyt levyn, jonka tuotto menee hyväntekeväisyyteen, ja aloittanut toiminnan aidsia, malariaa ja tuberkuloosia vastaan. Nyt kansa odottaa enää vain jälikasvua.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.