CBS: Trumpia äänekkäästi vastustanut Romney onkin vahvoilla USA:n ulkoministeriksi

Yhdysvalloissa republikaanivaikuttaja Mitt Romney on noussut vahvaksi ehdokkaaksi maan uudeksi ulkoministeriksi, kertoo CBS News -kanava. Asiaa kanavalle kommentoi lähellä Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin siirtymäajan tiimiä oleva lähde.

Romney tapasi viikonloppuna Trumpin tämän omistamalla golf-klubilla New Jerseyssä. Lähteen mukaan Romney teki tapaamisessa niin hyvän vaikutuksen Trumpiin, että hän nousi vahvaksi ehdokkaaksi ulkoministerin pestiin.

Romneyn lisäksi ulkoministeriarvailuissa on mainittu New Yorkin ex-pormestari Rudy Giuliani. Giuliani oli CBS:n mukaan aiemmin ykkösehdokas ulkoministeriksi, mutta kanavalle puhuneen lähteen mukaan Romney on nyt kiilannut tämän ohi. Myös Washington Post -lehden tietojen mukaan Trump olisi kallistumassa Romneyn suuntaan ulkoministerin valinnassa.

Romney on kuulunut äänekkäimpiin Trumpin republikaaniarvostelijoihin. Hän esimerkiksi kutsui alkuvuodesta Trumpia huijariksi ja tärkeilijäksi. Trump vastasi Romneyn arvosteluihin kutsumalla tätä muun muassa häviäjäksi.

Sen jälkeen, kun Trump voitti maan presidentinvaalit aiemmin tässä kuussa, on kaksikon raportoitu tulleen paremmin toimeen. Ensimmäisen askeleen otti Romney, joka soitti onnitellakseen Trumpia tämän vaalivoitosta.

Trump nimennyt hallintoonsa kovan linjan konservatiiveja 

Toistaiseksi Trumpin jakamat nimitykset ovat menneet kovan linjan konservatiiveille. Hän on nimennyt tulevaksi kansallisen turvallisuuden neuvonantajakseen ex-kenraaliluutnantti Michael Flynnin, joka on arvostellut kovin sanoin väistyvää presidentti Barack Obamaa. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun johtoon Trump haluaa edustajainhuoneen tiedustelukomiteaan kuuluvan Mike Pompeon, joka kuuluu republikaanien oikeistosiiven teekutsuliikkeeseen. Trumpin oikeusministerinimetty on arkkikonservatiivina tunnettu Alabaman senaattori Jeff Sessions

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.