Chile: Pinochet ei kestä oikeudenkäyntiä

Chile ilmoitti eilen, että ihmisoikeusrikoksista syytetyn entisen diktaattorin Augusto Pinochetin terveys heikkenee ja hän ei ehkä kestä pitkää oikeudenkäyntiä Euroopassa.
-On vaikea kuvitella, että hän kestäisi pitkittyvän oikeudenkäynnin, Chilen ulkoministeri Juan Gabriel Valdes sanoi maan radiossa.
Pinochet on kotiarestissa Britanniassa ja odottaa mahdollista siirtoa Espanjaan oikeudenkäyntiä varten. Chilen hallituksen ex-diktaattorin terveydentilasta heinäkuussa tekemän raportin mukaan Pinochetin diabetes oli pahenemassa hengenvaarallisesti.
Ulkoministeri Valdesin mukaan Chilen hallitus aikoo tutkia Pinochetin terveydentilan uudelleen ensi kuun alussa.
Oikeudenkäynnin Pinochetiä vastaan on määrä alkaa 27. syyskuuta.
Britannian poliisi pidätti Pinochetin viime lokakuussa espanjalaisen tuomarin pyynnöstä. Espanjalaistuomari yrittää saada ex-diktaattorin tuomiolle tämän 17 vuotta kestäneen valtakauden aikana tehdyistä ihmisoikeusrikoksista. Virallisen, vuodelta 1991 olevan raportin mukaan Pinochetin vuodesta 1973 vuoteen 1990 kestäneellä valtakaudella sai poliittisen terrorin uhreina surmansa yli 3000 ihmistä.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.