Clinton luottavaisena ja avoimena: "Amerikkalaisilla on oikeus saada tietää kaikki faktat välittömästi"

Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton sanoo olevansa luottavainen, että liittovaltion poliisin FBI:n nyt uudelleen avaama tutkimus hänen sähköposteistaan ei muuta FBI:n aiempaa päätöstä asiassa.

Heinäkuussa FBI ilmoitti, että Clintonia ei ole syytä asettaa syytteeseen sähköpostien vuoksi.  

Tuolloin FBI:n johtaja James Comey sanoi, ettei ole todisteita siitä, että ulkoministerinä toimiessaan Clinton olisi sähköposteillaan rikkonut lakia. Sen sijaan hän piti Clintonin toimintaa erittäin huolimattomana. Tämä oli käyttänyt sähköposteissaan yksityistä serveriään valtion sähköpostitilin sijasta.  

Eilen FBI yllättäen ilmoitti aloittavansa uudelleen tutkimukset Clintonin sähköposteista. Comey sanoi FBI:n selvittävän, onko nyt esille tulleissa uusissa sähköpostiviesteissä salaiseksi luokiteltua tietoa. Samoin arvioidaan viestien tärkeys tutkinnalle.  

Sekä Clinton että hänen vaalikampanjansa edustajat korostivat, että FBI:n on kerrottava uuteen tutkintaan liittyvät yksityiskohdat vaaleihin valmistautuvalle Yhdysvaltain kansalle heti.  

– Amerikkalaisilla on oikeus saada tietää kaikki asiaan liittyvät faktat välittömästi, Hillary Clinton painotti.  

Clintonin kampanjatoimisto kummasteli, miten liittovaltion poliisi saattoi käynnistää uuden tutkinnan presidenttiehdokkaasta vain alle kaksi viikkoa ennen vaalipäivää.

Trump juhlatuulella

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump riemuitsi FBI:n päätöksestä. Trump kommentoi sähköpostien tutkinnan uutta avaamista vaalitilaisuudessaan New Hampshiressa. Hänen mukaansa tutkinnan avaaminen todistaa, että Clinton on sopimaton presidentin tehtävään.  

Yhdysvaltain pörssit ja markkinat reagoivat varsin selvästi FBI:n ilmoitukseen. Osakkeiden hinnat, dollarin kurssi ja öljyn hinta putosivat, kun vaalitulos saattaakin muuttua tasaväkisemmäksi kuin oli odotettu. Markkinat ovat toivoneet Clintonin voittoa, sillä talouspiirit pitävät Trumpia arvaamattomana.  

Clinton on johtanut Trumpia mielipidetiedustelujen keskiarvossa selvästi syksyn aikana.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.