Clinton lupasi Bulgarialle jatkuvaa tukea

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton kiitti tänään Sofiassa Bulgariaa sen länsiliittoutuneille antamasta tuesta Kosovon-sodan aikana. Vastavuoroisesti Clinton lupasi isäntämaalle pitkäaikaista tukea.

-Olemme sitoutuneet avustamaan heitä pitkään taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti. Uskon, että sitoutumisemme kestää vuosikausia, Clinton sanoi aloittaessaan neuvottelut Bulgarian presidentin Petar Stojanovin kanssa.

Sekä Stojanov että pääministeri Ivan Kostov olivat amerikkalaislähteiden mukaan kertoneet Clintonille, että Bulgaria pitää Nato-jäsenyyttä äärimmäisen tärkeänä tavoitteenaan.

Alleviivatakseen tätä toivetta Stojanov ilmoitti Clintonille, että Bulgaria antaa kaikki sotilaslaitteistonsa Naton käyttöön. Clintonin seurueeseen kuulunut Valkoisen talon edustaja sanoi, että Bulgaria on vakavasti otettava jäsenehdokas, kun sotilasliitto aloittaa seuraavan laajentumisvaiheensa vuonna 2001.

-Bulgaria suunnittelee asevoimiensa perinpohjaista uudistamista, johon sisältyy asevoimien merkittävä supistaminen, mutta samalla niiden uudenaikaistaminen, edustaja sanoi.

Tänä iltana Clinton piti Sofian keskustassa Aleksanteri Nevskin aukiolla puheen, jota oli tullut kuulemaan kymmeniätuhansia bulgarialaisia.

-Sallikaa minun sanoa amerikkalaisille, eurooppalaisille ja kaikille muillekin, jotka seuraavat tätä television välityksellä: tämä on ihana maa, tulkaa tänne auttamaan Bulgariaa rakentamaan tulevaisuuttaan, Clinton hehkutti kuuntelijoiden suureksi riemuksi.

Korvauksia sodan aiheuttamista tappioista

Bill Clinton

Köyhä Bulgaria on lähtenyt kaikista entisen itäblokin maista hitaimmin uudistusten tielle. Todellinen muutos politiikkaan tuli vasta Kostovin hallituksen aloittaessa työnsä parisen vuotta sitten.

Bulgaria joutui vaikeaan välikäteen Kosovon sodan aikana. Natoon ja EU:hun mielivän maan oli avustettava Natoa sen pommittaessa Bulgarian vanhaa liittolaista Jugoslaviaa.

Bulgarian talous kärsi suuresti Kosovon kriisistä, sillä maan tärkein kauppakumppani on perinteisesti ollut Serbia. Sotatoimet keskeyttivät myös liikenteen Tonavalla, joka on alueen merkittävin kuljetusreitti.

Amerikkalaiset ovat arvioineet, että Kosovon kriisi tuli maksamaan Bulgarialle noin 100 miljoonaa dollaria (noin 580 mmk). Clintonin avustajat vahvistivat tänään Sofiassa, että Yhdysvallat korvaa Bulgarialle sodan aikaisia menetyksiä 25 miljoonan dollarin avustuksella.

Clinton on myös ehdottanut kongressille, että eräiden bulgarialaistuotteiden pääsyä Yhdysvaltain markkinoille helpotettaisiin.
(STT-Reuters-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.