Clintonin kannattajat vakavina – moni toivoi kisan jo ratkenneen murskavoittoon

New Yorkissa demokraattien presidenttiehdokkaan Hillary Clintonin vaalivalvojaisväki katseli vaisuna iltayhdeksän ääntenlaskentatilannetta paikallista aikaa.

Moni oli toivonut Clintonin saavan murskavoiton, jonka ansiosta vaalien tulos alkaisi jo selvitä yhdeksän aikoihin paikallista aikaa.

Se jäi haaveeksi. Kisa on piinallisen tiukka ja Trump on voittamassa useissa vaa'ankieliosavaltioissa.

26-vuotias Caitlin George vakuutti, ettei ollut hermostunut.

– Luotan siihen, etteivät amerikkalaiset valitse Trumpia, hän sanoi.

George kertoi kannattaneensa Clintonia alusta asti. Vaalipäivänä hän jopa käytti yhden kallisarvoisista vapaapäivistään kampanjoidakseen puhelimitse ehdokkaansa puolesta.

– Feministinä minulle on tärkeää olla mukana.

Georgen mielestä naisen valinta presidentiksi olisi tärkeä symboli.

– Pikkutytöt saavat nähdä, että heistäkin voi tulla presidentti.

George korosti kuitenkin, ettei kannata Clintonia pelkästään tämän sukupuolen vuoksi.

– Arvostan häntä ihmisenä.



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.