Cohen: Terrori-isku Yhdysvaltoihin todennäköinen

Yhdysvaltain puolustusministeri Willian Cohen uskoo järein asein tehtyjen terrori-iskujen uhkaavan maata seuraavan kymmenen vuoden kuluessa.

Cohen pitää todennäköisenä, että terroristin iskevät Yhdysvaltain maaperällä lähimmän kymmenen vuoden aikana ydinaseilla, kemiallisilla tai biologisilla aseilla. Cohen nimesi uhkatekijäksi myös tietoverkon kautta tehtävät häirintäiskut.

Hänen mukaansa yli kahdessakymmenessä maassa kehitetään biologisia ja kemiallisia aseita. Hän piti mahdollisena myös ydinaseiden käyttöä mahdollisena. Aseiden pieni koko antaa käyttäjille mahdollisuuksia.

Vajaat kaksi viikkoa sitten presidentti Bill Clinton, että saudiarabialainen terroristi Osama bin Laden suunnitteli pommi-iskua New Yorkissa uutenavuotena.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.