Conan O'Brien ulos, Jay Leno takaisin

Conan O'Brienin pesti The Tonight Shown juontajana ei kestänyt kauaa.

Tänään NBC-televisiokanava ilmoitti, että O'Brien voi ottaa uuden työn ensi syyskuusta lähtien. Kanava maksaa hänelle 45 miljoonan korvauksen.

O'Brienin paikalle tulee Jay Leno, joka juonsi ohjelmaa 17 vuotta ennen viimekesäistä juontajanvaihdosta. Ohjelman katsojaluvut romahtivat sen jälkeen, kun O'Brien siirtyi puikkoihin.

NBC-kanava päätti siirtää ohjelman alkua puoli tuntia myöhemmäksi, mutta O'Brien ei suostunut siihen.

Conan O'Brien juonsi ennen tätä showta omaa shotaan Late Night Showta.

Viimeinen jakso ensi viikolla Subilla

Conanin viimeinen jakso nähdään Subilla puoliltaöin ensi keskiviikkona. Viimeisen jakson vieraina nähdään Tom Hanks ja Will Ferrell. Viimeinen musiikkivieras on Neil Young.

Subin mukaan Conanin show'n paikalla nähdään aluksi ulkomaisia draamasarjoja.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.