Dallasin poliisiampuja oli kiinnostunut rasistisista ja väkivaltaa ymmärtävistä ryhmistä

Dallasin poliisimurhista epäilty Micah Johnson oli netissä tekemisissä useiden rasististen ryhmien kanssa. Facebookissa Johnson tykkäsi ryhmästä, joka yllytti avoimesti väkivaltaan virkavaltaa vastaan.

Yhdysvaltojen viranomaiset tutkivat, oliko Dallasin poliisisurmaajalla yhteyksiä rasistisiin järjestöihin. Viranomaisten mukaan tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Johnson toteutti Dallasin hyökkäyksen yksin.

Poliisisurmista epäilty Micah Johnson tykkäsi Facebookissa muun muassa African American Defense Leaguen (AADL) sivusta. AADL on kutsunut Facebookissa ihmisiä hyökkäämään virkavallan edustajia vastaan. Micah Johnson oli myös julkaissut Facebookissa valkoisia vastustavia viestejä.

Lisäksi poliisisurmista epäillyn miehen kotoa on löydetty pommintekovälineitä, kertoo poliisi. Epäillyn kotoa löydettiin poliisin mukaan myös luotiliivejä, aseita, luoteja sekä henkilökohtainen päiväkirja, johon oli kirjoitettu taistelutaktiikoita.  

Amerikkalaisia ääriryhmiä tutkinut Heidi Beirich sanoo, että mustien asiaa ajavat ääriryhmät eivät ole juurikaan tehneet väkivaltaisia iskuja viime aikoina.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.