Delhin maine "raiskauspääkaupunkina" vain mustenee - useita satoja raiskauksia vuodessa

Intian Delhi sai muutama vuosi sitten epämiellyttävän kutsumanimen "raiskauspääkaupunki", kun sen alueella kirjattiin vuoden aikana 660 raiskaustapausta. Tänä vuonna tuo synkkä luku on jo ylitetty.

Hindustan Times -lehden mukaan poliisin tietoon oli joulukuun 15. päivään mennessä tullut 661 raiskausta. Sitten 16. joulukuuta tapahtui koko Intiaa ravisuttanut tapaus, jossa 23-vuotias opiskelija joukkoraiskattiin ja pahoinpideltiin bussissa. Nainen kuoli viikonvaihteessa vammoihinsa.

Naisen hautajaispäivänä sunnuntaina Delhissä järjestettiin jälleen suurmielenosoituksia, joissa vaadittiin hallitukselta ripeitä toimia seksuaalirikosten karsimiseksi. Kiivaasta julkisesta keskustelusta ja protesteista huolimatta tilastot ovat joulukuun mittaan vain synkentyneet.

Lehtitietojen mukaan Delhissä on parin viime viikon aikana tapahtunut ainakin 20 raiskausta lisää. Lisäksi Länsi-Bengalissa naisen epäillään tulleen joukkoraiskatuksi ja murhatuksi.

– Mikään ei ole muuttunut. Neuvoton poliisi ei ole vieläkään ryhtynyt toimiin suunnan muuttamiseksi, Hindustan Times moitti.

Nippu poliitikkojakin syytteessä

Ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi on tehty viime päivinä lukuisia: poliisin partiointia pitäisi lisätä, busseihin pitäisi asentaa valvontakameroita, seksuaalirikollisten valvontaa pitäisi jatkaa vankeusrangaistusten päättymisen jälkeen. Myös seksuaalirikollisten kemiallista kastraatiota ja rangaistusten koventamista on esitetty.

Urakkaa pidetään kuitenkin erittäin vaikeana. Delhin poliisin mukaan raiskaukset tapahtuvat suurimmaksi osaksi perhe- tai tuttavapiirissä, joten niiden estäminen on hankalaa. Selvitysten perusteella kaupungin kaikista raiskauksista vain runsaassa parissakymmenessä tapauksessa uhri ja tekijä eivät tunteneet toisiaan.

Työtä vaikeuttaa myös se, että raiskauksiin syyllistytään korkeinta poliittista johtoa myöten: Intialaisen kansalaisjärjestön ADR:n raportin mukaan kaksi parlamentin jäsentä, kuusi paikallisparlamenttiedustajaa ja 36 muuta paikallispoliitikkoa on syytteessä seksuaalirikoksista.

– Hyväksymällä ehdokkaat, joita syytetään rikoksista naisia vastaan, puolueet ovat itse ylläpitämässä rakenteita, jotka johtavat näihin tekoihin, järjestö moittii.

(MTV3 -STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.