Discovery laukaistiin taivaalle

Amerikkalainen avaruussukkula Discovery on laukaistu Floridassa sijaitsevasta Kennedyn avaruuskeskuksesta kohti Kansainvälistä avaruusasemaa. Kyseessä on neljänneksi viimeinen sukkulalento, minkä jälkeen lennot lopetetaan.

Discovery on tällä kertaa avaruudessa vajaat kaksi viikkoa.Se vie avaruusasemalle yhteensä 12 tonnia rahtia, muun muassa tutkimustarvikkeita ja pakastimen. Sukkulassa on seitsemän astronautin miehistö.

Discoveryn on määrä telakoitua ISS-avaruusasemaan ylihuomenna. Miehistön on tarkoitus tehdä yhteensä kolme avaruuskävelyä.

Yhdysvallat on tehnyt vuodesta 1981 lähtien yhteensä 130 sukkulalentoa.

Sukkuloita on jäljellä kolme: Atlantis, Discovery ja Endeavour. Kaksi muuta sukkulaa - Colombia ja Challenger - tuhoutuivat onnettomuuksissa.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.