DN: Tuntemattomia aluksia Baltops-harjoituksen yllä

Tuntemattomia ilma-aluksia lensi viime kuussa Baltops-sotaharjoituksen yllä Utössä Tukholman saaristossa, kertoo ruotsalaislehti Dagens Nyheter.

Lehden tietojen mukaan alukset lensivät harjoituksen yllä yöllä ja noin tuhannen metrin korkeudessa. Tämä viittaisi lehden mukaan siihen, että kyse olisi jonkin ulkovallan toiminnasta.  

Ruotsin puolustusministerin Peter Hultqvistin esikunnasta kerrotaan STT:lle, että mahdolliset kommentit lennokkitapauksesta annetaan maan puolustusvoimista. Ruotsin puolustusvoimien viestintäjohtaja Philip Simon puolestaan kertoi, että puolustusvoimat ei lausu tapauksesta tässä vaiheessa enempää kuin mitä Dagens Nyheterin artikkelissa on kerrottu.  

Simonin mukaan mahdolliset lisäkommentit tapauksesta annetaan vasta tutkinnan valmistuttua. Puolustusvoimien tavoitteena on saada tutkinta valmiiksi lähiviikkojen aikana. Simonin mukaan on vaikea arvioida, viekö tutkinta esimerkiksi viikon vai useampia viikkoja.  

Nato-johtoinen Baltops-harjoitus järjestetään vuosittain Itämerellä. Myös Suomi osallistui harjoituksiin. Tuoretta lennokkiuutista Suomen puolustusvoimat ei kommentoi. Puolustusvoimien viestinnästä todettiin STT:lle, että kyseessä on keskeneräinen tutkinta, josta vastaa Ruotsin puolustusvoimat.  

Suomessa lennokeista uutisoi ensin Yle.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.