E-Korean lehdistö: Miehistö viivytti pelastustoimia

Etelä-Korean media syyttää turmalaivan miehistöä onnettomuuden huonosta hoidosta. Lehtien mukaan miehistö tuhlasi tärkeää aikaa lykkäämällä evakuoinnin aloittamista.

Viharyöpyn taustalla on eilen julkaistut tiedot miehistön ja merivartioston välisestä keskustelusta, jossa ilmenee paniikkia ja sekasortoa.

Etelä-Korean presidentin sanotaan verranneen kapteenin ja miehistön jäsenten toimintaa jopa murhaan.

Pelastustyöt keskiviikkona tapahtuneen onnettomuuden uhrien löytämiseksi jatkuvat yhä. Kuolleiden määrä on noussut jo yli 60:een. Lähes 240 ihmistä on edelleen kateissa. Rannikkovartioston mukaan hylystä on nostettu 24 ruumista, mutta sisällä uskotaan olevan vielä suuri joukko muita.

Alus upposi varhain keskiviikkona Suomen aikaa Etelä-Korean rannikolla. Aluksella oli mukana 476 ihmistä, joista 174 pelastettiin.

Lautan kapteeni on pidätetty epäiltynä tehtävien laiminlyönnistä ja merilain rikkomisesta. Hän on puolustanut evakuointikäskyn viivyttämistä turvallisuussyillä. Henkilökunta kehotti matkustajia pysymään hyteissään noin 40 minuuttia turman alkuvaiheessa.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.