Eagles of Death Metalilla ei asiaa ranskalaisfestivaaleille – laulajan kommentit pöyristyttävät

Kaksi festivaalia Ranskassa on peruuttanut Eagles of Death Metalin esiintymisen lavoillaan bändin laulajan muslimikriittisten kommenttien vuoksi.

Yhtye esiintyi Bataclan-konserttisalissa marraskuussa, kun terroristit hyökkäsivät sinne ja tappoivat 90 ihmistä.  
Keikkaperuutuksista kirjoittaa muun muassa Guardian.  

The Rock en Seine ja Cabaret Vert -festivaalit peruuttivat yhtyeen keikat, kun bändin solisti Jesse Hughes oli toistanut väitteensä, jonka mukaan Bataclanissa työskennelleet muslimit olisivat olleet jollain tapaa osallisia terrori-iskuun.  

– Näin muslimien juhlivan kaduilla hyökkäyksen aikaan. Näin sen omin silmin. Miten he tiesivät mitä juuri samalla hetkellä tapahtui? Heidän on täytynyt toimia yhteistyössä, Hughes avautui Guardianin mukaan Taki-lehdessä, jota on kritisoitu rotukirjoitteluistaan.  

Hughes sanoi haastattelussa myös, että Bataclanin turvamies oli kysellyt hänen meksikolaistaustaiselta tyttöystävältään hänen taustastaan. Hughes epäili, että turvamies tiedusteli asiaa siksi, että hän voisi varoittaa tyttöystävää etukäteen, mikäli hän olisi ollut muslimi. 

Pyysi jo kerran anteeksi puheitaan  

Jo maaliskuussa Hughes sanoi haastattelussa epäilevänsä, että konserttisalin työntekijät olivat mukana terroristien juonessa. Bataclan kiisti jyrkästi väitteet ja lisäsi, että salin turvallisuustoimien ansiosta satojen ihmisten henki säilyi. Laulaja pahoitteli sanomisiaan myöhemmin pitäen niitä naurettavina ja traumasta johtuvina.  

Hughesin tuoreet kommentit olivat kuitenkin liikaa festivaalijärjestäjille.  

– Koska olemme täysin eri mieltä Hughesin viimeaikaisista väitteistä, jotka hän on esittänyt yhdysvaltalaismediassa, Cabaret Vert ja Rock en Seine -festivaalit ovat päättäneet peruuttaa yhtyeen esiintymisen, järjestäjät tiedottivat Guardianin mukaan.  

Republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Donald Trump on esittänyt samankaltaisia väitteitä muslimien juhlimisesta vuoden 2001 New Yorkin syyskuun 11. päivän iskujen aikaan. Väitteen pohjaksi ei ole olemassa minkäänlaisia virallisia todisteita.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.