Ecuadorissa tuhoisa bussiturma - 40 kuollut

Yli 40 joulun viettoon matkannutta ihmistä on menehtynyt Ecuadorissa Etelä-Amerikassa, kun linja-auto suistui rotkoon jouluaattona.

Lisäksi kolmisenkymmentä ihmistä loukkaantui turmassa.

Bussi oli matkalla pääkaupungista Quitosta maan itäosaan.

Viranomaisten mukaan bussissa oli onnettomuushetkellä reilusti ylikuormaa. Turmasta selvinneiden mukaan kuski oli valitellut vaihdelaatikon ongelmia hetkeä ennen onnettomuutta.

Hallitus on yrittänyt parantaa maan heikkoa liikenneturvallisuutta autoilijoille suunnatuilla kampanjoilla. Ecuadorissa, jonka asukasluku on 13 miljoonaa, on kuollut tänä vuonna liikenneonnettomuuksissa jo 3000 ihmistä.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.