El Chapon heikkoutena naiset – huumeparonille intiimileikkaus uuden valloituksen vuoksi

Naiset olivat pakomatkaltaan kiinni jääneen meksikolaisen huumeparoni El Chapon heikkous. Hän oli myös valmis menemään pitkälle valloitustensa vuoksi, kertovat meksikolaislähteet.

CNN:n espanjankielisen kanavan haastatteleman meksikolaisen virkamiehen mukaan vankilasta karannut Joaquín “El Chapo” Guzmán oli operoinut sukuelimiään muutamia viikkoja ennen tapaamistaan amerikkalaisen näyttelijän Sean Pennin ja meksikolaisen näyttelijättären Kate del Castillon kanssa.

Del Castillo on tunnettu kotimaassaan ja muualla Latinalaisessa Amerikassa saippuaoopperoista ja elokuvarooleistaan. Hän on niittänyt mainetta myös Yhdysvalloissa.

Implantti nivusiin

Meksikolaisvirkamiehen mukaan El Chapon teettämän leikkauksen syynä oli suhde näyttelijättären kanssa. Virkamies kertoo, että huumepomon kivekset operoitiin Baja Californian osavaltiossa Etelä-Meksikossa.

Toimenpiteen tarkoituksena oli asentaa implantti parantamaan seksuaalista suorituskykyä.

Meksikolainen Milenio-lehti julkaisi aiemmin tällä viikolla tekstiviestikeskusteluja, joiden se väittää käydyn El Chapon ja del Castillon välillä. Meksikon hallitus on ilmoittanut tutkivansa viestien alkuperää ja todenmukaisuutta. 

CNN on ottanut yhteyttä del Castilloon, mutta näyttelijätär ei ole kommentoinut suhdettaan El Chapoon eikä myöskään vastikään julkaistua parin välistä väitettyä vihjailevaa viestinvaihtoa. 

Del Castillo on sen sijaan ilmoittanut Twitterissä aikovansa jossain vaiheessa kommentoida asiaa.

"Rakastan sinua ja ihailen sinua", "En tiedä kuinka korvaisin sinulle sen, mitä olet tehnyt minun ja lasteni hyväksi", "Suojelen sinua kuin silmäterääni", kerrotaan El Chapon kirjoittaneen koodinimellä "1".

Del Castillo, "Ermoza" (kaunotar), puolestaan kirjoitti: "Olen todella liikuttunut, että sanot pitäväsi huolta minusta. Kukaan ei koskaan ole huolehtinut minusta. Kiitos! Ja olen vapaa ensi viikonloppuna!"

Naiset huumepomon heikkous

Espanjalaisen La Vanguardia-lehden mukaan El Chapon tuntevat kertovat, että naiset ovat aina olleet 58-vuotiaan huumepomon heikkous. Hänellä tiedetään olleen seitsemän pitkäaikaista parisuhdetta, joista on syntynyt yhteensä 18 lasta. 

Meksikon viranomaisten mukaan Kate del Castillosta El Chapo kiinnostui "lähes pakkomielteen omaisesti" sen jälkeen, kun näyttelijätär julkaisi huumepomolle osoitetun julkisen viestin Twitterissä vuonna 2012. Siinä del Castillo pyysi, että pelätty El Chapo alkaisi käyttää valtaansa hyvän tekemiseen ja "sankarina" olemiseen. 

Tämän jälkeen El Chapo lähetti del Castillolle kukkia. Viime syyskuussa pari alkoi pitää yhteyttä huumepomon näyttelijättärelle lahjoittamalla matkapuhelimella. Tältä ajalta ovat myös meksikolaislehden julkaisemat hellät tekstiviestit. 

Meksikon vankilaviranomaisten mukaan Joaquín “El Chapo” Guzmán on fyysisesti hyvässä kunnossa pakomatkansa jäljiltä. Häntä vaivaa ainoastaa polvitulehdus, jonka aiheutti 1,5 kilometrin matkan ryömiminen poliisia pakoon viime viikko sitten.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.