Eläinten puolue perustettiin Sveitsissä

Sveitsissä on perustettu puolue ajamaan eläinten etua.

Eilen perustettu puolue ilmoittaa edustavansa eläinten oikeuksia politiikassa ja talouselämässä. Perustajajoukossa on muun muassa Sveitsin kasvissyöjien liiton puheenjohtaja. Puolue aikoo osallistua vaaleihin ensi vuonna.

Sveitsissä on jo ennestään tiukka eläinsuojelulainsäädäntö. Maassa on esimerkiksi laitonta hävittää kultakala huuhtomalla se alas vessanpöntöstä. Lisäksi osalle eläimiä, kuten hamstereille ja undulaateille pitää olla kumppaneita. Jopa lampailla ja vuohilla on oltava näköyhteys lajitovereihinsa.

Aikaisemmin tänä vuonna Sveitsissä yritettiin saada läpi lakia, joka mahdollistaisi kaltoin kohdelluille eläimille oikeuden asianajajaan.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.