Elämänkokemusta riittämiin – muutama 1800-luvulla syntynyt yhä elossa

Varsinkin koko 1900-luku on ollut sitä eläneille suurta muutosten aikaa. Maailmassa on yhä ainakin viisi todistetusti kahden vuosisadan vaihtumisen nähnyttä ihmistä. Viiden naisen tarinat on koonnut US Today.

US Today-lehden listaukseen on otettu mukaan tarkasti kirjoissa ja kansissa olevat ihmiset. Tarkistamattomia pitkäikäisiä ilmoittautuu silloin tällöin.

Ylivoimaisesti maailman vanhimmaksi koskaan todistetusti elänyt ihminen kuoli 1997. Ranskalainen Jeanne Calment näki todella teollisen ihmiskunnan aamunkoiton. Hän eli 122 vuoden ikään.

Viime kesänä Vietnamissa paikallinen sanomalehti teki syntymäpäivähaastattelun Nguyen Thu Tru -nimisestä naisesta, jonka kerrottiin viettävän 121-vuotissyntymäpäiväänsä. Hänestä otettujen kuvien ja jutun mukaan naisen ikä olisi vahvistettu Ranskassa.

Vanhin Japanista

Vanhimman ihmisen titteliä kantaa nykyään ylpeästi japanilainen Misao Okawa. Maaliskuussa 1898 syntynyt Okawa on myös kaikkien aikojen vanhin japanilainen. Osakalaisessa vanhustenkodissa asusteleva nainen on ollut US Todayn mukaan leski jo vuodesta 1931.

– Syö ja nuku, elät pitkän elämän, Okawa kertoi brittäläiselle Daily Telegraph-lehdelle.

Rouva Okawa pitää omien sanojensa mukaan erityisesti sushista. Pitkäikäisyys näyttäisi ainakin tässä tapauksessa periytyvän. Rouva Okawan kolmesta lapsesta kaksi on yhä elossa. He ovat yli 90-vuotiaita.

Toiseksi vanhin ihminen löytyy Yhdysvalloista. Heinäkuussa 1898 syntynyt Gertrude Weaver asuu Arkansasissa. Hän on myös Yhdysvaltojen vanhin ihminen. Neljä lasta kasvattanut rouva Weaver elää yhä täyttä elämää. Hänen viikkoonsa kuuluu mm. raamattu-opintoja, manikyyri ja jopa pyörätuolitanssit.

Hyvän ja pitkän elämän salaisuudeksi Gertrude Weaver sanoo kiltteyden. Time-lehden haastattelussa hän muistuttaa, että toisia olisi kohdeltava oikein ja kiltisti, näin saa itse saman kohtelun.

Jeralean Talley syntyi Yhdysvalloissa, Georgian osavaltiossa vuonna 1899. Nuorena itsensä puuvillan ja maapähkinöiden poiminnalla elättänyt Talley oli vielä jonkin aikaa sitten Yhdysvaltojen vanhin ihminen. Kunnes Gertrude Weaverin ikä vahvistui.

Jeralean Talleyn tyttären mukaan äidin pitkän iän salaisuus on ollut aktiivinen elämä. Maailman kolmanneksi vanhimman ihmisen päivät ovat täytyyneet mm. kasinolla käymisestä ja kolikkopeleistä. Hän keilasi aktiivisesti 104-vuoden ikään ja jopa imuroi itse vielä 105-vuotiaana.

Urheilukalastus on edelleen Rouva Talleyn harrastuslistan kärjessä. US Todayn mukaan hän kävi vielä pari vuotta sitten kalaretkillä ystäviensä ja poikansa kanssa. 2013 Jeralean onnistui saalistamaan seitsemän kissakalaa yhdellä retkellä.

Susannah Mushatt Jones syntyi Alabamassa 1899. Hän muutti New Yorkiin 1923, ja asuu edelleen Brooklyniläisessä vanhainkodissa. Susannah Jones olisi päässyt yliopistoon, mutta hänen vanhemmillaan ei ollut rahaa maksaa koulutuksesta. Muutettuaan New Yorkiin Jones työskenteli eläköitymiseensä asti lasten parissa ja kotiapulaisena eri perheissä. Hän ei koskaan mennyt naimisiin.

Sukulaiset kutsuvat Susannah Jonesia Miss Susieksi. Sukulaisten mukaan rautainen vanhus ei ole koskaan polttanut tai juonut, mutta pitää syömisestä.

Paikallisen TV-kanavan haastattelussa Miss Susien sukulaiset kertovat hänen pitävän erityisesti grillatusta kanasta ja porsaasta.

Toinen pahe ovat Miss Susien läheisten mukaan kalliit alusvaatteet. Hänen kerrotaan hämmästyttäneen vielä hyvin iäkkäänä EKG:tä ottamassa olleet hoitajan ja lääkärin pitsialusvaatteilla.

– Ihminen ei ole koskaan liian vanha pukeutumaan kauniisiin asioihin, hän totesi sairaalassa.

Viiden 1800-luvulla syntyneen listalla viidentenä on italialainen Emma Morano.

Rautarouva Morano on syntynyt kuukautta ennen vuosisadan vaihdetta 1899.

Paikallisen median mukaan Emma Morano asuu yksin talossaan Pohjois-Italiassa ja hoitaa yksin oman taloutensa asiat.

Paikallisen La Stampa-sanomalehden mukaan hän kertoo yhdeksi pitkän elämänsa salaisuudeksi lasillisen kotitekoita brandya päivässä. Morano on tällä hetkellä Euroopan vanhin ihminen.

Emma morano kertoo syövänsä joka päivä mm. raakoja kananmunia ja pastaa. Nukkumista hän pitää erittäin tärkeänä. Itse hän menee yöpuulle joka ilta ennen seitsemää ja herää aamulla kuudelta.

Suomessakin eletään pitkään

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 Suomessa oli 100 vuotta täyttäneitä oli 706 joista miehiä 89 ja naisia 617.

Satavuotiaaksi eläminen oli aiemmin hyvin harvinaista. Viime vuosikymmeninä se on kuitenkin huomattavasti yleistynyt. Tilastoja sata vuotta täyttäneistä on saatu 1865 alkaen.

Juuri vuoden 2013 tietojen mukaan Suomen vanhin ihminen on vuonna 1903 syntynytSelma Tuominen. (HS:n juttu) Hän asuu Turkulaisessa palvelutalossa.

Tuominen piti itseään vuonna 2012 Helsingin Sanomien haastattelussa huumorimummona, jolla ei ole mitään sen kummempia mainittavia sairauksia.

Sanomalehti Illka haastatteli viime helmikuussa Suomen toiseksi vanhinta henkilöä. Hän on Laihialla asuva Ester Valtonen. Ikää 109 vuotta.

Järvenpääläinen Aarne Arvonen(Ylen Elävän arkiston juttu Arvosesta 2008) oli viimeinen elossa ollut 1800-luvulla syntynyt suomalainen. Hän oli syntynyt vuonna 1897. Arvonen kuoli 2009.  

 

 

 

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.