Ely-keskus vieraili Venäjän turmatiellä: "Kovaahan siellä ajettiin"

Kymmenen kuollutta ei näytä olevan autoilijoille riittävä syy hiljentää vauhtia. Suomen viranomaiset toivovat, että Venäjä tiukentaisi nopeusvalvontaa Nuijamaan ja Viipurin välisellä tiellä. 

Lauantain liikenneonnettomuus ei näytä juuri hillinneen ylinopeuksia, sanoo johtaja Antti Rinta-Porkkunen Kaakkois-Suomen ely-keskuksesta. Hän tutustui tieosuuteen maanantaina.  

– Kovaahan siellä ajettiin. Venäjän viranomaiset kertoivat, että nopeuksia seurataan jonkin verran. Puheista kuulsi tosin läpi, että hekin toivoisivat valvonnan tehostuvan, Rinta-Porkkunen kertoo. 

– Koska asia on kuitenkin Venäjän viranomaisten vallassa, niin vaikea täältä on siihen suoranaisesti puuttua. 

Hänen mielestään olisi perusteltua, että Venäjä rakentaisi kokonaan uuden tien ja toteuttaisi sen valtatien vaatimusten mukaisesti. 

– Nykyisen tien kunnossa ei sinänsä ole mitään vikaa. 

Se on kuitenkin aikanaan suunniteltu kanavan huoltotarpeita varten. Kanavan vartta myötäilevä tie on siksi kapea ja mutkikas. 

Uuden tie rakentamista puoltaisi se, että reilun 20 kilometrin pituisella osuudella liikkuu keskimäärin yli 3000 ajoneuvoa vuorokaudessa. 

 

Selvittely vie aikaa 

 

Venäjän mediassa pikkubussin ja rekan törmäyksen yhdeksi syyksi on arveltu tien liukkautta. Onnettomuutta tutkivat viranomaiset ovat muistattaneet, että tien kunnossapito on suomalaisten vastuulla. 

Vastuuviranomainen on Kaakkois-Suomen ely-keskus, ja tienpitoa urakoi NCC Roads. 

Suomessa odotetaan nyt Venäjältä selvityspyyntöjä. Virallisia pyyntöjä ei vielä ole, mutta Rinta-Porkkunen uskoo, että kyselyjä tulee muun muassa laatustandardeista eli siitä, minkä tasoiseksi tienpito on määritelty. 

– Mitään tuskin tapahtuu aivan nopeasti, hän arvioi. 

Kyse saattaa olla useammasta kuukaudesta. Urakoitsija antanee oman selvityksensä perjantaina ely-keskukselle.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.