Endeavor aloitti maapallon kartoituksen

Yhdysvaltain Endeavor-sukkulamiehistö on alkanut ottaa uutta karttaa varten Maasta kolmiulotteisia kuvia. NASA kertoo, että kuvista tehtävä kolmiulotteinen kartta on noin kolmekymmentä kertaa parempi kuin yksikään olemassa oleva koko maapallosta tehty kartta. Yhdysvaltain avaruushallinto käyttää suurimman osan kuvista omiin tarkoituksiinsa, mutta parhaiten onnistuneista otoksista tehdään karttoja yleiseen käyttöön.

Sukkula Endeavor käyttää työhön kahta tutka-antennia, joista toinen on sen rungossa ja toinen 60-metrisen teleskooppivarren päässä. Sukkulan tämänkertainen lento kestää 11 päivää. Sen päämääränä on saada Maasta tarkimmat koskaan otetut kolmiulotteiset kuvat. Miehistö pyrkii keräämään kaiken aineiston lennon 9 ensimmäisenä päivänä.

Sukkula kiertää Maan 143 kertaa 233 kilometrin korkeudessa. Sen on tarkoitus kuvata planeettamme maa-alueesta 72 prosenttia ja liki 95 prosenttia asutuista seuduista. Sukkulan komentaja Kevin Kregel huomauttaa, että tällä hetkellä Maasta ei ole olemassa yhtä hyviä kolmiulotteisia karttoja kuin on Venuksesta ja Marsista.

Lisää Endeavorista: http://www.nasa.gov/

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.